Eräs melko yleinen skenaario on, että toimistolle pitäisi hankkia uusi tietokone tai printteri. Laite pitäisi yleensä saada välittömästi paikalle ja käyttöön, joten pohdinta lähtee aikataulusta ja budjetista.

Erityisesti silloin, kun firmassa ei ole ketään, jonka arkikieleen kuuluvat termit näytönohjain, prosessori ja flash-muisti, eli termit joita vilisee laitekuvauksen yhteydessä – ensimmäinen huoli on usein, että kukahan sen hommaisi ja asentaisi.

Jos asiasta soitetaan meille, niin meillä kuitenkin kysytään ensiksi, että mihin käyttöön laite tulee, jotta voimme suositella mahdollisimman käyttäjäystävällistä, kustannustehokasta ja pitkäaikaista ratkaisua.

Meillä kun ei myydä sitä mitä hyllyssä sattuu olemaan, kuten moni kilpailija tuntuu tekevän.

Meillä etsitään sellainen, joka täyttää asiakkaan tarpeet.

Otetaanpa esimerkiksi tietokone, josta saattaa löytyä viisi-kuusi saman nimistä ja näennäisesti samanlaista mallia, joista

  • Osa on kiinteitä työasemia, osa läppäreitä
  • Jossakin on tehokkaampi prosessori, joten se soveltuu parhaiten esimerkiksi suurten kuvatiedostojen muokkaamiseen, eikä siksi välttämättä ole kovin taloudellinen ratkaisu pelkkien toimisto-ohjelmien käyttäjälle
  • Joku malleista on kannettava jossa on iso 17” näyttö ja painoa useita kiloja. Siitä saa muutamalla lisävarusteella erinomaisen työaseman, jonka voi tarvittaessa pakata mukaan. Toisaalta jos työ on jatkuvasti liikkuvaa, voisi kevyempi kone olla mukavampi vaihtoehto.
  • Jossakin mallissa on muita pidempi akunkesto
  • Yhdessä on CD-asema, mutta toisesta se puuttuu

Ja niin edelleen.

Sitten on vielä merkit – Apple, HP, Lenovo jne – joista jokaisella on oma mielipiteensä.

Ja entäs sitten vastuullisuusnäkökulmat.

Myös lista mahdollisista lisäosista saattaa olla sivun tai parin mittainen, eli toisinaan koneen ominaisuuksia voidaan räätälöidä lähes tulkoon mielin määrin.

    Entäpä sitten printterit ja monitoimilaitteet?

    Niissäkin pelkän ostohinnan sijaan kannattaisi ensin miettiä mitä tulostetaan, mikä on sivuhinta, montako käyttäjää laitteella on, montako sivua laite tulostaa minuutissa, tarvitaanko kaksipuoleista tulostusta, onko skannerille käyttöä jne.

    Jotkut hankkivat toki koneensa ensisijaisesti ulkonäön perusteella ja joillekin laitteen merkki on ratkaiseva tekijä.

    Kaikki nämä asiat selviävät helpoimmin soittamalla meille ja pyytämällä, että etsimme juuri sopivan koneen.

    Voimme tarvittaessa hankkia sille myös rahoituksen, sekä asentaa kaikki tarvitsemasi ohjelmistot, virusturvat, ajurit ja muut kilkkeet ja katsoa, että saat sen nopeasti käyttöön.

    Usein aloitamme etsinnän HP-malliston konekannasta, mutta valikoimastamme löytyy kyllä useita muitakin ratkaisuja, kuten Dell, Lenovo ja Apple.

     

    Niin tai näin, suosittelemme, että tarkistat ennen kaupantekoa ainakin seuraavat asiat:

    Millaiseen ympäristöön koneesi pitää istua

    ✅ Mitä ohjelmistoja sen tulisi pyörittää, sekä

    ✅ Millainen takuu laitteella on

    Pyydä tarjous!

    Fill out my online form.